4. heinäkuuta 2011

Lahessa...

Matka Tarttoon on alkanut. Ensin muutto mökiltä kaupunkiasuntoon ja sitten muutto Lahteen. Täällä on tarkoitus vetää henkeä pari kuukautta, ja mikäs on vetäessä - vanha kotikaupunki. Asuimme nimittäin kolmisenkymmentä vuotta kaupungin kupeessa, tosin Nastolan puolella, tuttua on.

Koska Johan aloitti tänään työt olen minä aloittanut aamulenkit, reilu tunti sauvakävelyä pitkin metsiä. Täällä näyttää olevan sama tapa kuin Lapin turistipaikoissa joissa kaikki vastaantulevat hiihtäjät tervehtivät, täällä kävelijät - onko pakko?


Sodan jälkeen Lahden kasvu alkoi kiihtyvällä vauhdilla. 1960- ja 1970- luvuilla rakennettiin eri puolille kaupunkia uusia asuma-alueita ja lähiöitä.

Liipola, Lahden eteläinen kaupunginosa, joka kasvoi yhdeksi niistä suurimmista sijaitsee alun perin puutarhuri Onni Liipolalta, kuvanveistäjä Yrjö Liipolan veljeltä, 1967 ostetulla alueella. Se sijaitsee Launeen itäpuolella noin kolmen kilometrin päässä Salpausselän harjun toisella puolella. Alue ostettiin Lahteen suuntautuneen voimakkaan muuttoliikkeen vuoksi, ja tarkoituksena oli rakentaa 5 000 uutta asuntoa. Liipolan pohjoispuolella sijaitsee Saksala ja eteläpuolella Renkomäki ja Venetsia. Liikuntareitit toimivat talvisin hiihtolatuina ja kesäisin lenkkipolkuina. Kuusimetsässä on merkittyjä luontopolkuja ja siellä on myös paljon laavuja, joissa voi mm. grillata.


Tuohon aikaan olivat mm. Upo Oy sekä Asko voimissaan, työväkeä tarvittiin ja sitä tulikin niin idästä kuin lännestä, etelästä kuin pohjoisesta, Savosta puhumattakaan, Pönttövuoren tunnelin läpi, sanoivat.

Siis asuntojakin tarvittiin, siksi Liipola, jossa meno oli välillä hurjaa, viina virtasi ja vuorotyöläiset "tuurasivat" työkavereitaan myös kotioloissa, kerrotaan, murhiakin siellä tapahtui.

Noina Lahden kainalossa asumisen vuosina, me ei liipolalaiset, opimme sen ettei Liipolassa asu yhtään kunniallista kansalaista, ja sellaiseksi itsensä tunteva ei koskaan muuta Liipolaan. Jos joku sanoi olevansa sieltä, häntä katsottiin "vähän silleen", tietäen.

Kun hankimme asuntoa Lapin pääkaupungista, kysyin kiinteistövälittäjältä, että missä on Rovaniemen liipola, koska sinne emme halua. Niin se oli iskostunut minuun, se liipolakammo.


Ja nyt me asumme Liipolassa - ei koskaan saa sanoa, ei koskaan.
Mutta, tämän asunnon meille on hankkinut työnantaja.
Mutta, asumme täällä vain pari kuukautta.
Mutta, me emme ole sellaisia...

Mutta täällä me nyt vaan asumme, eikä tämä, ainakaan vielä, edes tunnu pöllömmältä.


Liipolan taidetta, samanlaista kuin muuallakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.