21. marraskuuta 2011

Maa järisi Lapissa


Kuva marraskuulta 2010

Maa järisi Pellossa maanantaiaamuna.

Seismologisen instituutin mukaan Pellossa Länsi-Lapissa havaittiin pieni maanjäristys kuuden aikaan aamulla. Järistyksen magnitudiksi tarkentui päivällä 2,1. Sen keskus sijaitsi kahdeksan kilometrin syvyydessä.

Pellon palopäällikkö Kari Vikeväinen sanoo Iltalehdelle, ettei järistyksen tiedetä aiheuttaneen vahinkoja.
- Itsekin heräsin siihen aamulla, mutta ei ole tullut sen kummempaa ilmoitusta.
Vikeväisen mukaan järistyksen kuitenkin tunsi selvästi.
- Aikamoinen paukaus se oli. Ikkunat helisivät.

Harvoin vahinkoa

Suomessa rekisteröidään vuosittain 15-30 pientä maanjäristystä, joiden magnitudi on alle neljä. Maanantain järistys oli sen verran heikko, että vastaavien seuraukset jäävät yleensä vähäisiksi.

- Sanotaan, että seuraus on lähinnä se, että ihmiset huomaavat sen. Rakennuskanta on sen verran hyvää, että harvemmin tulee mitään vahinkoa. Astiat voivat tipahdella pöydiltä ja kaapeista, ja seiniin voi tulla lohkeamia, sanoo tekninen avustaja Ilmari Smedberg Seismologian instituutista.

Viimeksi maanjäristys herätti laajempaa huomiota Suomessa viime maaliskuussa, kun maa tärisi Keski-Uudellamaalla.
- Saimme suunnilleen tuhat puhelua ja sähköpostia, Smedberg sanoo.

Vuoden 1965 jälkeen voimakkain rekisteröity maanjäristys sattui Alajärvellä 17. helmikuuta 1979. Sen magnitudiksi määritettiin noin 3.8.


STEFAN LEPPÄNEN
stefan.leppanen@iltalehti.fi


Teksti lainattu Iltalehden sivuilta.



Kuva marraskuulta 2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.