9. tammikuuta 2012

Ei pelekästää sohovalla.


Paitsi ihana loma, on aika kotona ollut myös tehokas kuntokuuri. Toki siellä Tartossakin harrastan liikuntaa, sauvakävelyä ja  joskus jopa juoksemista. Liikuntaa saan myös portaiden kävelystä, koti siellä kun on hissittömän talon viidennessä kerroksessa;)

Täällä, Rovaniemellä, olen käynyt ahkerasti uimahallissa uimassa ja vesijuoksemassa, tehokkaita kumpikin.
Opettelin joitakin vuosia sitten uimaan niin, että pää ei kekota pystyssä (josta oli  seurauksena päänsärky) vaan painan pään veden alle, ilmaa vain käyn haukkaamassa. Se on ollut hyvä oppi.

Vesijuoksen uinnin päälle.  Vesijuoksuvyönä käytän uimahallin vöitä, ovat hyviä ja niitä on ihan riittävästi. Ostin tuollaiset 'räpylät' joilla saa käsiin hiukan vastusta ja 'allit' hiiteen.
Kumpaakin teen sellaiset puolituntia, joiden jälkeen makoilen poreissa vartin verran, sitten suihkun kautta kotiin. Matkaan menee aikaa noin viisi minuuttia, loistosijainti.



Toki ulkoillakkin täytyy. Eccot jalkaan, sauvat matkaan ja liikkeelle, mielenkiintoisia reittejä kyllä riittää. Kaupassa käynnit ja kirppareiden kierrokset tuovat myös liikuntaa, auto kun on 'levossa'.


Kauniita ja rohkeita katsoessani olen pari kertaa polkenut kuntopyörää, ja ihan ohimennen ojennellut käsipainoilla, jota ei kyllä kannata kehua. Ai niin, ja siivotessa siirsin jumppapalloa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.