7. helmikuuta 2012

Ei ole talvenselkä taittunut.

Pakkasta täälläkin piisaa, aamuisin -20astetta, ja se vaan näyttää jatkuvan. Ulkoillessa, kasvoilla tuntuu jo tuo auringon lämmittävä vaikutus, mutta lumien sulattamiseen on vielä matkaa. Tilastollisesti helmikuu on täällä kylmin kuukausi,  niin taitaa olla Suomessakin.


Katselin tänään kaupassa Moda-lehden numero ykköstä, ei mitään erityistä. Mutta huivi siellä oli tehtynä samalla systeemillä kuin tämä, pari nappia huiviin ja siinä se. Mulla on työn alla huivi, patenttineuleella, siihenkin luultavasti tulee joku ?  jolla se kiinnitetään ja on samalla koriste.

Bussilla huristelin kaupungilta kotiin, kun en viittiny kävellä. Busseja suhaa kaiken aikaa joka suuntaan ja maksaa peräti 0,60€, sama hinta koko kaupungin alueella. En kyllä nähnyt kenenkään 'leimaavan' lippuaan. Mä kysäsin lippu kourassa eräältä tytöltä neuvoa. Hän opasti, näytti ihan omakätisesti mun lipulla kuinka se tehdään, mutta ei kyllä leimannut omaansa.  Ärrältä ostin kymmenen lipun vihkon - helppoa kun heinänteko.

Pellavaakin olen ostanut, Johan kyllä hiukan kyselee, että sopiiko kaikki mukaan kotimatkalle. Mä lohduttelin häntä, että laitan nipun pepun alle, kun mun pitää nostaa auton penkkiä ajaessa, niin sit pellavat vois ajaa saman asian;) eipä tarvii nostaa penkkiä.


Tossujakin huovutin, tällä kertaa hiukan pienempinä,


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.