10. helmikuuta 2012

Kaupungin monet kasvot.

Tigutorn (suomeksi Etanatorni) on Emajoen varrella sijaitseva Tarton korkein asuinkerrostalo, jonka ovat suunnitelleet arkkitehdit Vilen Künnapu ja Ain Padrik. 24-kerroksisessa rakennuksessa on kaiken kaikkiaan 85 asuntoa ja kaksi hissiä. Sen varsinainen korkeus on 70 metriä, mutta näköalatasanne ja katolla sijaitsevat tilat tuovat lisämetrejä. Tornin rakentaminen aloitettiin vuonna 2006, ja talo saatiin lopullisesti valmiiksi 2008
Tasku Center kauppakeskus Tartto on kaupungin uusin ja modernein ostoskeskus, ostoskeskuksen myymälävalikoima koostuu kaikkiaan yli 30:stä myymälästä, joiden ohella keskus sisältää myös eteläisen Viron suurimman elokuvateatteri-kompleksin, Cinamonin, sekä Dorpat konferenssikeskuksen.
Tasku on keskeisellä paikalla, linja-autoaseman vieressä, keskustassa sijaitseva moderni kauppakeskus, joka valmistui vuonna 2008.
'Hauska' talo joenkaarteessa, lähellä Prismaa. Tässä olisi vielä vapaita huoneistoja tarjolla, jos kiinnostaa.
Nämäkin talot ovat aivan keskustan alueella, lehdessä varoitellaan, että näistä voi tippua päähän vaikka räystäät, kannattaa jalankulkijan varoa.
Hyvin monet kerrostalot ovat järkyttävässä kunnossa. Ei ole ihan selvinnyt mulle täällä tämä asuntopolitiikka, että kuinka se toimii, korjataanko näitä ollenkaan -
-vai panostetaanko täällä vain Yliopiston ja Raatihuoneen lähellä oleviin rakennuksiin ja katuihin, jonka  kaupungilla kulkiessa saattaa kyllä havaita.

Kyllähän näistä kauniita saa jos on intoa ja rahaa, monet rakennukset kyllä näyttävät siltä ettei kannattaisi kuin pukata kumoon. Ohikulkiessa näistä lemahtaa vahva lahon ja homeen haju.

Tässä kaunis kunnostettu talo Näitusen varrella.

Romanttinen? sekä yllä, että alla.


Näin kovan talven jälkeen, herää mielessä kysymys siitä kuinka nämä ihmiset tarkenevat näissä 'majoissaan'. Postimees- lehdessä oli kysely siitä, mitä haittaa ihmisille on ollut kovista pakkasista. Yli 29 prosenttia sanoi kotona olevan kylmä - enkä lainkaa ihmettele. Pakkasten seurauksena asuntoja on lämmitettävä  yötä päivää, josta on seurauksena  paitsi lukuisia tulipaloja myös huono ilmanlaatu kaupungissa. Täällä maassa suuri osa kerrostaloistakin lämpiää puilla, pihoissa on komeat polttopuupinot, jotka näillä pakkasilla kyllä ovat uhkaavasti huventuneet.

Kerrostalo jossa me asumme kuuluu onneksi kaukolämpöön, ei tarvii täällä tehdä halkohommia;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.