18. lokakuuta 2012

Angry Birds puisto Rovaniemellä







Tästä oli puhetta tammikuussa, tästä toukokuussa ja tästä jo joulukuussa 2011.

Nyt se on valmis, tai on ollut jo jonkin aikaa, vaan minä käväisin siellä vasta nyt. Ajattelin nääs, että käykööt nuoremmat ensin, kun tuo leikki-ikä on meikäläisen osalta jo ohimennyttä aikaa Niin ennenkuin palaa; lapsiksi jälleen, eikö niin.






Sana Angry Birds Space -puiston valmistumisesta on kiirinyt, ja Rovaniemelle Konttisen kentälle nousseet laitteet ovat kovassa käytössä.
 

 

4 kommenttia:

  1. Voi ..... tuosta puistosta meidän luokan oppilaat tykkäisi. On nimittäin suosikkihahmo :)

    Kiva kun eksyit blogiini, tervetuloa uudelleenkin !

    Ai teillä on sitten talvi !!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli vierailustasi blogissani, toivottavasti piipahdat uudestaankin.
    Sulla on ihana blogi, ja minkä määrän kaikkea ihanaa oletkaan tehnyt!
    Meillä oli talvi, mutta viimeyönä satoi vettä niin, että aamulla ei ollut lumesta tietoakaan, vain valtava usva hiipi pitkin maisemia.

    VastaaPoista
  3. Minusta sellainen brändi, jossa viskellään luontokappaleilla (vaikka ovatkin statisteja) toisia, on lähtökohdiltaan nyrjähtänyt. Vielä kamalampaa on, että tuotetaan lisää krääsää, eli varastetaan luonnonvaroja ja saastutetaan tämän päivän lasten tulevaisuus. Elämäntapamme on todella pahasti sairas.
    Tunnen surua lasten vuoksi, koska ymmärrän mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämän välinpitämättömyyden ja tyhmyyden vuoksi. Suosikkihahmo on suosikkihahmo kun tarpeeksi monta kertaa sanotaan suosikkihahmo ja suosikkihahmo, eli kaikki tykkäävät siitä mistä kaikki tykkäävät.
    Mutta virkkuut ja muut oman käden ja oivalluksen langankäänteet ovat aina ok.

    VastaaPoista
  4. Kiitos 'Anonyymi' kommentistasi.
    Periaatteessa olen täysin samaa mieltä kanssasi, ja sama pätee myös koko tässä ajassa.
    Tuli vain välitettyä tuollaistakin tietoa, ja suurin motiivi siihen oli puistojen lappilaisille tuoma työ. Tosin tämän kirjoitettuani pessimismi iski, tehdäänkö Lappsetit lapissa, vai?

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.