30. tammikuuta 2013

Lapin ikiroutasoita uhkaa sulaminen


Lapin aapasoilla kohoaa turvekasoja, jotka ovat sisältä ikiroudassa. Ilmaston lämpeneminen ja sateet uhkaavat hävittää nämä palsasuot. Samoin on käymässä muillekin Fennoskandian ikirouta-alueille.
Lapin luonnon outoon taikaan ovat kuuluneet aikojen alusta myös palsasuot. Nyt nämä erikoiset luontosuot ovat sulamassa pois tämän vuosisadan loppuun menneesä, jos ilmasto lämpenee ennusteiden mukaisesti. Arvion esittää professori Jan Hjort Oulun yliopiston verkkosivuilla.

 Palsasuota. Kuva Jan Hjorthin väitöskirjasta. Kuva: Jan Hjort
Kuin hautakumpuja
Hjort kertoo, että palsat, jotka ovat hautakumpujen kaltaisia kohonneita turvekasoja, syntyvät soille sellaisiin kohtiin, joista tuuli puhaltaa lumen pois, ja vetinen suo jäätyy syvälle. Niiden ydin ei sula kesälläkään, ja palsan päällä oleva kasvillisuus luo lisää uutta turvekerrosta.
Professori Hjortin mukaan viimeisten vuosikymmenien aikana palsoja on sulanut enemmän kuin mitä uusia on syntynyt. Paksu turvekerros eristi pitkään ikiroutaa, mutta lisääntyneet sateet sulattavat lopulta myös palsat. Samoin on käymässä myös Fennoskandian paikottaiselle ikiroutaiselle kallioperälle ja mineraalimaille.
Uusi teknikka apuna
Professorin mukaan luonnonmaantieteilijät keräävät mittaustietoa maastossa yhä vähemmän. Paikkatieto- ja kaukokartoitusmenetelmät ovat syrjäyttäneet lapiot ja lämpömittarit.
Ensi kesänä nousee automaattinen sääasema palsasuolle Utsjoella. Sen avulla tulevina vuosina voidaan seurata yhä tarkemmin lämpötilojen ja sademäärien vaikutusta palsojen muutoksiin.
 Lisää aiheesta Oulun yliopisto: Sateet sulattavat palsat
Lähde: Arto Nurmi Yle Uutiset
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.