26. marraskuuta 2013

Tunnistusapua kaivataan.

 
Syy miksi hain noita 70-luvun satuhahmoja on se kun ostin Kontista verhot joiden kuvat ja värimaailma synnyttävät minussa muistikuvia - ovat kyllä niin haaleita etten saa kiinni.
 
Kontissa  verhoja kanssani ihaili, suunnilleen, oman tyttäreni (-70) ikäinen nainen. Hänen  mielestään verhojen kuva- ja värimaailman ovat jostakin 70-luvun tsekkiläisestä sadusta mutta hänkään ei muistanut sen tarkemmin.  
Myyräsaduista  ei nyt kuitenkaan  ole kyse. Myyrät ovat ihania, poikamme  M pyysi pienenä usein Johania että, laula isä taas sitä 'kyyläkiljaa'. Johan ei laulanut, eikä laula vieläkään, vaan luki, lapsella vain taisi olla sekaisin laulaminen ja lukeminen.
Jos pidät myyristä käy  Myyräkaupassa.
 
Mutta se kangas, tässä kuvia:




Värit ovat suunnilleen oikeat, pimeästä valokuvauspäivästä huolimatta.
Tuli rumat ajatukset mieleeni; ajattelin, että onkohan Isola kopioinut näitä kuvia, ainakin nuo puut voisin mieltää kyseisiin kankaisiin;(
 
 
Siis tunnistaako joku mistä sadusta? kyseinen kangas kertoo? Olen kiitollinen kaikista vinkeistä.

2 kommenttia:

  1. Voi voi, en tunne satuja tarpeeksi. Mutta tuosta puusta tulee mieleen ne puut, joista oli Marimekon plagiointijutuissa. Eihän tuo samanlainen ole mutta tyyli on sama.

    Keisarin uudet vaatteet tulee mulle mieleen noista vaunuista, semmoset oli mun jossain satukirjassa, taisi se keisari niissä matkustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, kiitos ehdotuksesta, ei taida kuitenkaan olla se satu. Spostiinkin tuli muutama villi ehdotus, mutta täysosuma puuttuu.
      Nuo puut ovat kyllä herkulliset, kelpais varmaan Isolallekin.

      Poista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.