21. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014

Juhannusaattona kävimme kaksilla juhannusjuhlilla, mikä on kyllä meille, varsinkin toiselle meistä, aika poikkeuksellista. Viime vuonna Johan kysyi että, onko pakko, kun pyytelin häntä mukaan Juotasjokisuun juhannustulille. No, nyt käytiin kaksilla, ja ihan vapaaehtoisesti.
Ensimmäiset olivat jo päivällä Auttikönkään Pirttikahviossa, siellä oli yhteislaulutilaisuus hanurimusiikin tahdissa. Ohjelmassa oli myös lasten laulukilpailu ja leikkimielisiä kilpailuja. Myös Talentista tuttu Erik lausui juhannusrunon.

Lasten kokko Juotasjokisuun laavulla.

Opastetaulu Auttikönkäällä.

Pirttikahvio.

Pieni osa laulajia ja orkesteri.

Laulunsanat.

Talent-Erik, kyläläinen.

Vastamestari neuvoo vastanteon saloihin.

Auttinköngäs, keväästä jo jonkin verran tyyntynyt.

Juotasjokisuun laavulla laulettiin, tällä kertaa ilman hanuria.  Oli niin kylmä, että olisi ollut mahdoton soittaa, mutta laulua kylmyyskään ei estänyt. Tarja Alakörkkö laulatti meitä.Väkeä oli vähemmän kun viime vuonna, mutta enemmän kun tämä kuva antaa ymmärtää, kaikki vain eivät istuneet laavulla. Tarjolla oli kahvia, lettuja ja makkaraa.

Ja kokkokin poltettiin, ja se olikin komea näky.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.